Jack and the Beanstalk -kolikkopeliarvostelu

Johdanto

Jokainen on varmasti lapsena kuullut tarinan Jaakosta ja pavunvarresta. Kyseisessä tarinassa Jaakko löytää pihaltaan eräänä aamuna kourallisen taikapapuja, jotka hän hetken mielijohteesta päättää istuttaa. Jaakon suureksi yllätykseksi pavut alkavat itää, ja seuraavana aamuna papujen varsi on kasvanut pilvien korkeudelle saakka. Jaakko lähtee lopulta kiipeämään pitkin pavunvartta, jonka päästä paljastuu jättiläisen linna. Ovela jättiläinen on siis punonut Jaakon pään menoksi härskin juonen, sillä hän yrittää syödä Jaakon suihinsa. Kuin ihmeen kaupalla Jaakko onnistuu pakenemaan vahingoittumattomana maan pinnalle. Jättiläisen lähtiessä seuraamaan Jaakkoa onnistuu hän sahaamaan pavunvarren poikki, jolloin jättiläinen putoaa ja kuolee.

Mikäli vanhojen satujen lukeminen tuntuu tylsältä, ei hätää! NetEnt on nimittäin kääntänyt Jaakko ja pavunvarsi -sadun nyt oivallisesti kolikkopeliksi. Se on eittämättä kokeilemisen arvoinen peli, sillä tunnetusti NetEnt on hyvä kääntämään vanhoja tarinoita ja elokuvia kolikkopeleiksi. Jack and the Beanstalk löytyy miltei jokaiselta varteenotettavalta eurooppalaiselta nettikasinolta. Voit myös tutustua peliin ilmaiseksi, sillä sitä on mahdollista pelata monella nettisivulla leikkirahalla ilman että pelaajan täytyisi rekisteröityä kyseisen nettikasinon asiakkaaksi.

Jack and the Beanstalk on visuaalisesti valloittava ja se onnistuu vangitsemaan pelaajan omaan fiktiiviseen satumaailmaansa jo ensimmäisestä pyöräytyksestä lähtien. Slotti sisältää myös monipuoliset toiminnot, jotka tekevät pelikokemuksesta miellyttävän ja jännittävän. Jack and the Beanstalk pyörii loistavasti kaikilla eri käyttöjärjestelmillä, minkä lisäksi kierroksia on mahdollista pelata myös mobiilisti. Pelaajan kannattaa aina verrata eri nettikasinoita keskenään, sillä monet niistä myöntävät peliin erilaisia bonuksia, kuten ilmaisia kierroksia tai ilmaista pelirahaa.

Jack and the Beanstalkin teoreettinen palautusprosentti eli RTP on 96,3 %, mikä on keskimääräinen luku kolikkopelien joukossa. Pelin käyttöliittymä on erittäin yksinkertainen, minkä johdosta se soveltuu myös sellaisille pelaajille, jotka ovat vasta aloittelemassa kolikkopeliharrastusta.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö slotti sopisi myös kaiken nähneille rollaajille, sillä pelin pääpalkinto on peräti 600 000 kolikkoa. Moisesta jättipotista riittää varmasti tuhlattavaa pitkäksikin aikaa.

Perustoiminnot

Jack and the Beanstalk noudattaa NetEntin jo standardiksi muodostunutta kelasysteemia, joka muodostuu viidestä kiekosta, jotka pyörivät kolmella eri rivillä. Pelissä on peräti 20 voittolinjaa, mikä on kyllin suuri määrä takaamaan sen, että peliruudulle syntyy mitä erilaisimpia voittoyhdistelmiä.

Kiekoilla pyörivät symbolit ovat joko kuvallisia tai tavallisia numero- ja kirjansymboleita. Kuvalliset symbolit ovat Jaakko, kaksipäinen jättiläinen, vuohi, kirves ja kastelukannu. Näistä pelimerkeistä maksetaan hieman korkeampia voittoja kuin tavallisista symboleista. Pelimerkistä riippumatta voittoon riittää aina kolme samaa merkkiä. Voitot lasketaan kuitenkin vasemmalta oikealle, joten pelaajan on varmistettava, että hän saa voittokombinaation ensimmäisen symbolin aina kaikkein vasemmanpuoleisimmalle kiekolle.

Kiekoille tupsahtelee tasaiseen tahtiin mitä erilaisimpia pelimerkkejä, eikä niitä varsinkaan alussa muista kaikkia ulkoa. Onkin suositeltavaa, että ennen ensimmäistä pelikertaa pelaaja tutustuu kunnolla pelin ohjeisiin sekä ohjeiden alta löytyvään voittotaulukkoon.

Pelaaja pääsee asettamaan mieleisensä panoksen säätämällä slotin alalaidan panosvalikoita. Pelissä kaikki voittolinjat ovat kiinteitä, joten maksimipanokseen vaikuttaa ainoastaan kolikon arvo ja pelin taso. Pelikierroksille pääsee halvimmillaan 0,20 eurolla per kierros. Maksimipanosta voi parhaimmillaan nostaa jopa 100 euroon saakka.

Vinkki

Muista, että voit nopeasti hävitä myös suuria summia rahaa, jos päätät pelata maksimipanoksella. Säädäthän panoksen oman riskinsietokykysi mukaiseksi.

Ulkomuoto ja äänimaailma

NetEntin kolikkopelit ovat kuuluisia siitä, että valmistaja panostaa aina täysin mitoin myös visuaaliseen ilmeeseen. Tässä suhteessa Jack and the Beanstalk on onnistunut kokonaisuus, vaikka se ei täysin yllä NetEntin hienompien pelien kärkikastiin. Peliruutu on sijoitettu keskelle maalaismaisemaa, jonka taivaanrannassa näkyvät pilvet ja kauniit nummet. Slotin etualalla näkyy Jaakon talo ja hieno tammi. Pelikelat on sijoitettu keskelle peliruutua, ja ne erottuvat hyvin taustasta. Slotin symbolit ovat tarkat ja havainnolliset, eivätkä ne mene toistensa kanssa sekaisin. Toisaalta niihin olisi voitu käyttää myös hieman enemmän mielikuvituksia, sillä ne ovat hieman tylsähköjä. Jack and the Beanstalkin värimaailma on hyvin hempeä, eikä väreissä ole käytetty liikaa kontrastia. Tämä luo peliin pirteän ja positiivisen tunnelman.

Jack and the Beanstalkin grafiikoissa ei ole juurikaan moitittavaa, ja ne saavat pelin näyttämään erittäin modernilta. Käyttöliittymään on lisätty myös joitakin viihdyttäviä visuaalisia erikoisefektejä, jotka tekevät pelikokemuksesta vauhdikkaamman. NetEnt on onnistunut myös slotin äänisuunnittelussa, mikä korostaa Jack and the Beanstalkin satumaista luonnetta. Taustalla soi seesteinen musiikki, joka luo pelaamiseen rauhallisen tunnelman. Pelaajan on mahdollista sammuttaa äänet asetuksista, mikäli äänet häiritsevät pelaamista.

Bonus- ja erikoistoiminnot

Jack and the Beanstalk sisältää yllättävän monipuoliset bonustoiminnot, jotka rytmittävät pelitapahtumia, jolloin pelaaminen ei muutu liian yksitoikkoiseksi. Bonustoimintojen aikana pelaajalle tarjoutuu myös oivallinen mahdollisuus päästä rikastumaan. Parhaimmillaan pelaaja voi voittaa jopa 300 000 euron suuruisen potin, jolloin pelaaja saa lautaselleen muitakin kuin pavunvarsia.

Pelistä löytyy tietenkin wild-symboli, ja se korvaa kaikki muut symbolit paitsi scatterin. Näiden erikoissymbolien avulla pelaaja pystyy täydentämään voittokombinaatioita sekä aktivoimaan bonustoimintoja. Wildeihin liittyy myös jännittävä Walking Wilds -toiminto, jossa pelaaja palkitaan uudelleenpyöräytyksellä joka kerta kun hän saa wildin. Ennen uusintapyöräytystä kyseinen wild siirtyy myös yhden pykälän verran vasemmalle. Jos wild osuu oikeanpuolimmaiselle laidalle, palkitaan pelaaja näin ollen jopa viidellä uusintakierroksella. Käyttöjärjestelmä mahdollistaa myös useamman wildin ilmestymisen peliruudulle samanaikaisesti.

Jack and the Beanstalkin varsinaiset bonustoiminnot liittyvät kuitenkin bonuskierroksiin, jotka aktivoituvat mikäli pelaaja onnistuu saamaan ruudulle vähintään kolme aarrearkkua eli scatter-symbolia. Tällöin pelaaja palkitaan kymmenellä ilmaisella kierroksella. Walking Wilds -toiminto voi aktivoitua myös bonustoimintojen aikana. Ilmaispyöräytysten aikana kaikki voitot kerrotaan kolmella. Jos pelaaja saa ilmaiskierrosten aikana kolme avainta, palkitaan pelaaja ylimääräisillä wildeillä. Mitä useammin pelaaja saa wildejä, sen erikoisemmiksi ne muuttuvat. Pelaaja voi saada käyttöönsä pinoutuvia wildeja, jotka voivat palkita pelaajan jopa 30-50-kertaisilla voittokertoimilla. Osa erikoiswildeista voi myös laajentua peittämään kokonaisen kiekon.

Ruusut

Jack and the Beanstalk on mukavan rauhallinen kolikkopeli, joka soveltuu sellaisille pelaajille, jotka eivät nauti erityisen paljon nopeatempoisista sloteista. Pelin visuaalinen suunnittelu on onnistunut, eikä slotin mekaniikasta löydy puutteita. Päinvastoin, jotta pelaaminen olisi mahdollisimman helppoa, voi pelaaja esimerkiksi automatisoida pelikierroksia. Jack and the Beanstalk tarjoaa myös loistavia palkintoja, sillä 600 000 kolikon voitto kääntyy jopa 300 000 euron voitoksi!

Risut

Jack and the Beanstalk on kaikin puolin toimiva kolikkopeli, eikä siinä ole juurikaan sen suurempia puutteita. Siinä on kuitenkin muutamia osa-alueita, joita kehittämällä pelistä saisi vieläkin mielenkiintoisemman. Aivan alkuun, NetEntin kannattaisi nostaa pelin palautusprosenttia parilla prosenttiyksiköllä. Näin slotti muuttuisi houkuttelevammaksi pelaajien silmissä. Lisää jännitystä toisi, jos pelaaja pääsisi tuplaamaan kaikki ansaitsemansa voitot. Walking Wilds on mukava toiminto, mutta tämän lisäksi käyttöliittymään voisi lisätä esimerkiksi bonuspelin. Käyttöliittymää voisi myös elävöittää lisäämällä siihen erilaisia erikoisefektejä, kuten animaatioita tai videoita.

Lopuksi

Jack and the Beanstalk on NetEntin valmistama kolikkopeli, joka muodostuu viidestä kiekosta ja 20 voittolinjasta. Slotti perustuu vanhaan satuun Jaakosta ja Pavunvarresta. Se sisältää monipuoliset bonustoiminnot, joiden aikana pelaaja voi voittaa jopa 600 000 kolikkoa.